ELOkaverit
ELOn kaveritoiminnassa on testattu vuosien aikana erilaisia vaihtoehtoja. Keväästä 2002 vuoden 2007 kevääseen on järjestetty kuusi kaverikoulutusta. Koulutuksen kokonaistuntimäärä oli yhteensä 40 tuntia, koulutus oli ilmainen ja sen päättyessä kaikille annettiin kurssitodistus. Toimintaa rakennettiin kaveriparipohjalle, joka on ajan saatossa vähentynyt ja pikkuhiljaa lakannut. Syksystä 2007 on aloitettu nykyinen kaveriklubipohjainen toimintamuoto, joka silloin alkoi peruskurssilla ja on jatkunut yhteisillä tapaamisilla, klubi-illoilla. ELOperheisiin ja -lapsiin on tutustuttu osallistumalla ELOtapaamisiin / -tapahtumiin. Kaveritoimintaan pääset mukaan tulemalla kaveriklubi-tapaamisiin tai ottamalla yhteyttä klubipäällikköön tai ELOkolon hanketyöntekijöihin.
Ville ja ELOkaveri Pirjo, Joulumyyjäistalkoot 2006
Kaveritoimintaan voit osallistua ELOn perhetapahtumiin lastenhoidollisena apuna ja leikittäjänä, tapahtumien toteuttamisen järjestäjänä tai osallistujana. Erityisesti vuosittaiset ELOn Aurinko- ja Ruskapäivät sekä ELOn Pikkujoulut tarjoavat mahdollisuuden tutustua ELOperheisiin. ELOn Pikkuilojen kuukausi- ja ELOkotiäitien aamukahvitapaamisiin ovat ELOkaverit suuresti tervetulleita lasten leikittäjiksi ja seurustelijoiksi. Syksyllä 2009 uutena ryhmänä aloitti ELOnuoret, joiden toimintaan ELOkaverit ovat niin ikään tervetulleita mukaan toiminnan toteuttajiksi ja avustajiksi. ELOkaverina voit osallistua joulumyyjäistalkoisiin ja valmistaa joulumyyjäisiimme tuotteita. Vapaaehtoisia kaivataan myös joulupiparien paistoiltaan ja talkoomyyjiksi itse joulumyyjäistapahtumaan. ELOkaverit ovat tervetulleita toteuttamaan ja tukemaan Erityislasten Omaiset ELO ry:n toimintaa esimerkiksi postituksissa, juhlien ja tapahtumien ideoinnissa ja toteutuksessa. ELOkolon sisustamisessa ja lukuisten tapahtumien koristeluissa pääset toteuttamaan omia ideoitasi.
Uusin kaveritoiminnan muoto on ELOn kimppaperhekäynti ennalta sovittuun ELOperheeseen. Tällöin pieni ELOkaveriporukka vierailee noin kahden tunnin ajan erityislapsen tai – nuoren ja hänen perheensä kodissa. Käynti toteutetaan perheen toivomusten mukaan, tärkeimpänä toteuttamisessa on yhdessä olo lasten kanssa, pienet kotityöt ja sitä kautta vanhemmalle/-ille mahdollistettu pieni hengähdyshetki. Kimppaperhekäynnit on koettu erittäin onnistuneiksi ja perheet ovat olleet tyytyväisiä toteutuneisiin vierailuihin.
Tervetuloa mukaan vapaaehtoisten mukavaan kaveritoimintaan! Jos olet kiinnostunut osallistumaan ELOkavereiden toimintaan, ota yhteys Piaan, ..
Kaveriklubin tapaamiset löytyvät tapahtumakalenterista sekä vertaistuen alta ELOkavereiden kohdalta.
Kaveri-Helin tarina
29.8.2009
Olen ollut ELOkavereissa mukana pari vuotta ja tykännyt paljon. Kaikenlaista kivaa on tullut tehtyä, mutta voisin tässä muistella ensimmäistä perhekäyntiä. Olen tykännyt perhekäynneistä, koska ne antavat paljon meille kavereille ja ennen kaikkea perheille.
Ensimmäinen perhekäynti jännitti sopivasti meitä kaikkia ELOkavereita ja varmaan myös perhettä. Meitä kavereita oli mukana kuusi. Autossa menomatkalla suunnittelimme työnjakoa, jotta pääsisimme hyvin heti hommiin kiinni. Perille päästyämme osa kavereista houkutteli perheen lapset ulkotouhuihin ja me loput jäimme sisälle siivoilemaan sekä laittamaan ruokaa ja leipomaan. Perheen äiti luotti meihin niin paljon, että jätti meidät keskenämme touhuilemaan ja lähti itse asioille.
Pojat viihtyivät hyvin ulkoilemassa, taisivatpa laittaa kaverit vähän kovillekin rajuissa leikeissään. Me sisälle jääneet pistimme töpinäksi ja saimme siivottua ja ruoatkin melkein laitettua ennen kuin äiti palasi reissustaan. Sen jälkeen nautimme vähän iltapalaa eli juuri leivottuja sämpylöitä ja kaakaota. Sitten hyvästelimme perheen ja jätimme heidät omaan rauhaansa iltapuuhiin.
Reissu oli oikein onnistunut ja siitä jäi mukava mieli meille kavereille. Perhekin oli kuulemma tykännyt ja saanut mukavaa vaihtelua arkeen sekä voimia jaksaa taas eteenpäin.
Kiitos paljon kaikille mukana olleille kavereille sekä tietysti perheelle tästä hienosta kokemuksesta!
ELOperheiden yhdyshenkilönä kaveriasioissa on ELOäiti Pia Ylisuvanto, .