Kesäinen tervehdys ELOkololta!
Julkaistu: 04.08.09

Tämä on ELOkolo-hankkeen päiväkirja osio johon meidän hanketyöntekijöiden on tarkoitus kirjoittaa säännöllisin väliajoin tunnelmia ja ajatuksia sekä menneistä että tulevista ELOtapahtumista. Koska minä olen pääasiassa nyt kesän ajan päivitellyt ajan tasalle näitä ELOn uusia nettisivuja, niin ajattelin aloittaa myös tämän päiväkirja osion muistelemalla vähän ELOkolo-hankkeen alkutaivalta.
ELOkolo-hankkeen suunnittelu alkoi syksyllä 2007 kun päädyimme pienellä porukalla pohtimaan miten pystyisimme edistämään lappilaisten erityislapsiperheiden hyvinvointia. Minun ja Pian lisäksi hankkeen suunnittelutyöryhmässä olivat mukana Kehitysvammaisten tukiliiton Lapin aluekoordinaattori Maire Pallari, Omaishoitajat ja Läheiset -liiton Lapin alueohjaaja Sirkka Nissi-Onnela ja ELOäiti sekä itsekin Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamaa hanketta Rovaniemellä vetävä Tiina Rauhala. Helmikuussa 2009 hankerahoitus iloksemme varmistui ja varsinainen työ alkoi; piti löytää työntekijät, toimitilat, tehdä tarkempaa hankesuunnittelua ja hoitaa noin 100 muuta asiaa ennen kuin olimme siinä pisteessä että voitiin pitää ELOkolon avajaiset Aurinkopäivien yhteydessä 4.4.2009 yli 60 ELOlaiselle!
Kevät menikin sitten hurjaa vauhtia. Vierailijoita ELOkololla kävi maalis-kesäkuun aikana arviolta noin 400 ja ylityötunteja kertyi sen verran että pystyimme kummatkin viettämään ihan kivan pituisen kesäloman. Paljon suunniteltiin myös tulevaa ja yhteistyökuvioita syntyi sekä vanhojen tuttujen toimijoiden, että myös ihan uusien kontaktien kanssa. ELOkolo sai toimitilana erittäin paljon kiitosta ja käyttöä sille tuntuisi löytyvän hyvin monenlaiseen eri tarkoitukseen. Aika näyttää minkälainen kohtauspaikka ELOkolosta vielä muodostuukaan! Kesäkuun puolessavälissä tilanne rauhoittui sen verran, että pääsimme vihdoin suunnittelemaan uusia Internet sivuja rauhassa. Lomat viivästyttivät vähän alkuperäistä aikataulua, mutta onneksi saimme ne kuitenkin avattua ennen kuin syyskausi lähtee taas vauhdilla käyntiin!
Kesän hiljaiselon jälkeen on aika suunnata katseet tuleviin ELOtapahtumiin. Heti elokuussa on luvassa ainakin ELOperheiden perinteinen Ruskapäivä lauantaina 29.8, jonka puitteissa tänä vuonna pyöräillään. Myös vertaistukiryhmien kokoontumiset jatkuvat ja nykyisin kaikki ryhmät kokoontuvat ELOkololla ellei erikseen muuta mainita. Elokuussa aloittaa myös uusi ryhmä, ELOnuoret, joiden ensimmäinen kokoontuminen on ELOkololla tiistaina 25.8. ELOn Pikkuilot kokoontuvat ELOkololla maanantaisin heti elokuusta lähtien ja lisäksi ainakin ELOkavereille sekä ELOäideille on luvassa syksyn aikana naurujoogaa. Muut tapahtumat löydät uusien nettisivujen tapahtumakalenteri kohdasta, johon lisäämme aina uusimmat ELOtapahtumat. Muiden tiedotteisiin yritämme koota mahdollisimman laajasti erityislapsiperheitä koskevia tiedotteita ja vertaistuki otsikon alta löydät lisätietoa kaikista tällä hetkellä toiminnassa olevista ELOvertaistukiryhmistä. ELOkolo-hankkeen aikana tavoitteemme on järjestää uusia vertaistukiryhmiä- ja tapahtumia eri puolella Lappia, joten jos sinulla on ajatuksia/toiveita niihin liittyen, niin voit olla yhteydessä meihin esimerkiksi palautelomakkeen avulla.
Pikkuhiljaa viilenevien ilmojen myötä toivotan Sinut omasta ja koko Erityislasten Omaiset ELO ry:n puolesta erittäin lämpimästi tervetulleeksi mukaan sekä Erityislasten Omaiset ELO ry:n toimintaan että tutustumaan tänne ELOkoloon, Rovaniemelle, osoitteeseen Pohjolankatu 10! Loppuun haluaisin vielä kiittää ELOkolo-hankkeen suunnitteluryhmän Piaa, Mairea, Tiinaa ja Sirkkaa, joiden ansiosta saimme ELOkolo-hankkeelle rahoituksen sekä ELOhallitusta siitä, että sain näin mahtavan työpaikan!!! Lisäksi suuri kiitos kaikille, jotka ovat antaneet arvokasta aikaansa sekä osaamistaan ELOkolon sisustamiseen ja kevään aikana järjestettyjen tapahtumien onnistumiseen eli ihanille ja aktiivisille ELOäideille, ELOisille, ELOkavereille sekä muille meitä auttaneille henkilöille. Lopuksi vielä kiitos Eddielle ja Jarnolle että saimme vihdoin uudet, hienot nettisivut kaikkien nähtäville!
Ihanaa ELOkuuta ja tapaamisiin,
toivoo Katri
