ALKUTAIVAL

Arkea ADD:n ja ADHD:n kanssa, osa 1.

Tieni ELOlle kävi vuosia sitten kun opettaja soitti ja sanoi, että nyt hän tietää, mikä sinun lapsella on! Tarkkaavaisuushäiriö. Ajattelin että vais niin, onpa hyvä, kun on sana sille kaikelle haasteelle ja käytökselle. Kysyin, että mitä nyt sitten ja opettaja osasi neuvoa, että ota yhteys perheneuvolaan niin sieltä lähdetään tätä asiaa selvittelemään.  Heti soiton jälkeen googletin, että mikä ihmeen tarkkaavaisuushäiriö. Silmiin pompsahti ADHD. Hetkinen hetkinen! Eihän minun lapsi oo ylivilkas joka paikan säätäjä, vaan enemmänkin liian hidas ja haaveileva oman taipaleen kulkija. Muistan liian monta kertaa kysyneeni vihaisena, että etkö sinä kuule vai etkö sinä ymmärrä?! Hävettää tuo lause nyt, koska eihän se lapsi pystynyt ottamaan montaa ohjetta vastaan samaan aikaan ja kun äiti väsyneenä, turhautuneena ja ehkä jo kiukkuisena antaa laukoa kuin konekivääristä, niin ei lapsi edes kuunnellut. No, joka tapauksessa soitto veljen vaimolle avarsi, että on olemassa tarkkaavaisuushäiriö ilman ylivilkkautta ja silloin tämä yhdistelmä on ADD. Ja ainakin meidän perheessä ADD ja ADHD ovat täysin ääripäät toisistaan.

Nyt kun odottelin virallista diagnoosia (lääkäriin toki oli pitkät jonot jo silloin) mietin, että mistä saisin apua tälle kaikelle. Jostain kuulin, että on ELO ry eli Erityislastenomaiset, joilla on vertaistukiryhmiä. Sinne siis! Kävin aina mahdollisuuksien mukaan eloisat tapaamisissa, joista sain vähän perspektiiviä asioihin ja jaksamista omaan arkeen, kun en ollutkaan yksin näiden asioiden kanssa.

Muutama vuosi myöhemmin, kun molemmat lapset oli diagnosoitu ja arjen haasteet vaan jatkuivat kaikista avuista ja tuista huolimatta, (moni vanhempi varmaan tunnistaa sen, että palkkiot, kuvat, rangaistukset, mitä ikinä annettiin avuksi kotiin ja arkeen toimi ehkä vaan kerran tai hetken tai ehkä ei ollenkaan tapauksilla, joilla ei ole keskittymistä kuin vain asioihin, mitkä itseä kiinnostaa) alettiin miettiä, että oisko äidilläkin jonkinlainen häiriö, koska tietoa ja järkeä löytyy, mutta silti kaikki on levällään. Tieto siitä miten toimia missäkin tilanteessa, tieto siitä miten saisi arjesta helpompaa ja siedettävämpää ja silti, kun tilanne on päällä tieto katoaa saman tien!  Tunne ottaa vallan, jolloin järjestä tai tiedosta ei ole mitään muistissa, vaan pää lyö tyhjää ja tilalla on ärtymys, turhautuminen ja kiukku. Voimat on loppu taas.

Soitin tiimiin varatakseni ajan ja tiimilääkäri kirjoitti lähetteen tarkempiin tutkimuksiin. Tutkimuksista selvisi, että äidillä on myös ADHD. Hetken pureskelin diagnoosia koska en todellakaan ole koko ajan menossa ja joka paikassa päällään, mutta asiaa pureskeltuani mietin, että ehkä enemmän ADHD, kuin jumittuva ADD. Tämän jälkeen aloin katsoa itseäni ja elämääni hiukan armollisemmin. Sain lääkkeen, jota kokeillessani koin taivaan ja mietin myös miten sellaisen ”taivasolon” saisi päälle kokoaikaisena, koska lääkkeen laskut (kun lääkkeen vaikutus alkaa loppua) olivat taivaan jälkeen melkoista myrskyä, kun kaikki ärsykkeet alkoivat iskeä alitajuntaan.

Käsitys siitä, mitä on elää niin sanottua normaali elämää sai minut myös ymmärtämään, miksi kaikki on niin hankalan tuntuista. Jos alan siivota ilman lääkettä, ensin pitää siivota kaapit ja laatikot, että voin laittaa kaikki tavarat oikeille paikoille kappeihin ja laatikoihin. Senhän tietää, että päivähän siinä menee, kun alkaa käymään läpi kaikki vaatteet, tavarat, paperit, nippelit ja nappelit. Ja joo! Kaapit ja laatikot on siistejä, mutta missään ei näy, että olen koko päivän näprännyt kaappien ja laatikoiden sisältöä ja ruoskin itseä, kun en ole saanut mitään aikaan, koska eihän se missään näy ja kun kerään voimia että alan taas siivota, kaapit ja laatikot on jo sekaisin…

Kun otan lääkkeen ja alan siivota tungen kaikki esillä olevat tavarat kaappeihin ja laatikoihin ajatellen että sieltähän ne löytyy, kun tarvii ja saan tavarat pois silmistä, imuroin, pyyhin pölyt, luutuan ja pesen vessat! Aikaa mennyt kolme tuntia ja todellakin huomaa, miten tehokasta kun on niin siistiä!  Kerran siivosin vessaa ja silloinen kuusivuotiaani halusi ehdottomasti auttaa ja mietin, että voi ei, mun hermo ei kestä! Mutta elähän huoli, lääkkeen vaikutuksen alla annoin rauhallisia ja järkeviä neuvoja ja jos lapsi sähläsi tai teki virheen, minulla oli tilanne hallinnassa koko ajan ja lapsi oli maailman onnellisin kun sai siivota vessan äitin kaverina. Ihme lääke.

Tanja
ELO-äiti, kokemuspuhuja 

Kirjoitus on ensimmäinen osa Tanjan kirjoittamasta tekstisarjasta, jossa kerrotaan perhe-elämästä, kun useammalla perheenjäsenellä on ADD tai ADHD.